Lopuksi
OJ:Kurssilla olemme oppineet paljon oppimisympäristöistä ja niiden merkityksestä. Olemme kuulleet oppimisympäristö käsitteestä ja oppimisympäristön ulottuvuuksista sekä saaneet pohtia tulevaisuuden oppimisympäristöjä. Kurssin aikana ryhmämme reflektoi eri sukupolvien suhdetta digitalisaatioon, suunnitteli yhteistyö projektin verkossa kansainvälisen varhaiskasvatusryhmän kanssa sekä pohti utopista tulevaisuudenkuvaa varhaiskasvatuksessa. Nämä loivat mielenkiintoisia keskusteluja ja aikaa niihin olisi saanut käytettyä paljon enemmänkin.
Matkamme blogissa loppuu tähän, mutta kurssin aiheet jäävät elämään kunkin mukana ja toivottavasti koko työuramme ajan muistamme oppimisympäristöjen tärkeyden ja niiden kehittämisen tarpeen. Tärkeimpänä painopisteenä haluamme muistaa pedagogiikan oppimisympäristöissä ja niiden kehittämisessä.
Lopuksi video (2015), jossa näytetään päiväkotien tiloja ja niihin liittyvää pedagogiikkaa. Tälläisissä tiloissa tämän ryhmän jäsenet työskentelevät ja tulevat työskentelemään, sekä kehittävät oppimisympäristöjä ja toimintakulttuuria!
Lähde: Helsingin Varhaiskasvatusvirasto ja Tilastokeskus 2015. Tilat ja pedagogiikka-hanke. koulutusmateriaali.
Comments
Post a Comment